Työelämän kehittäjäverkostot

Tuottavuus- ja työhyvinvointikysymykset koskettavat kaikkia työpaikkoja, joten niitä kannattaa pohtia laajemmalla joukolla. Hankkeen tavoitteena oli vahvistunut ja lisääntynyt työelämän kehittäjien alueellinen yhteistyö, jonka toimintamallia voidaan myös levittää valtakunnalliseen käyttöön.

Hankkeessa tarkasteltavia asioita:
  • eri verkostojen tehtävät ja yhteistyö
  • ammattikorkeakoulujen rooli työelämän kehittäjänä
  • työpaikkojen tavoittaminen uusin keinoin

 

Hyvän työelämän ääni -hanke toimi yhdessä Työelämä 2020 -hankkeen Hämeen alueverkoston ja Työterveyslaitoksen TyhyverkostoX-hankkeen kanssa.

Tulokset:

Suositukset alueellisen työelämän kehittämisen verkostojen rakenteista ja toimintatavoista -julkaisu ilmestyi toukokuussa 2017

Toimintamallin kuvaus Pop Up (pdf)

Kolmen hankkeen yhteinen kehittämisprosessi:
1. Työelämän kehittäjien Hämeen alueen kokoontumisajot 9.2.2016 ja jatkot 9.3.2016

2. Ryhmätyöskentelyvaihe

  • ryhmät työstävät valittuja aiheita kevään ja syksyn 2016 ajan
  • tapaamiset Lahdessa / Hämeenlinnassa / erikseen sovittavassa paikassa. Ryhmiin voi tulla mukaan, ota yhteyttä!
  • Ryhmät:
    • Kiertue Päijät-Hämeen työpaikoilla (“Linkku-ryhmä”) yhteyshlö Marja Kiijärvi-Pihkala (etunimi.sukunimi@lamk.fi)
    • Jalkautuminen yrityksiin Kanta-Hämeessä, yhteyshlö Marjo Vaalgamaa (etunimi.sukunimi@hamk.fi)
    • Viestintä sähköisissä verkostoissa
    • Pyöreän pöydän ritarit, yhteyshlö Tuula Löytty (etunimi.sukunimi@lamk.fi)
    • Työelämäverkostojen rakenteellinen kehittäminen, yhteyshlö Jaana Lerssi-Uskelin (etunimi.sukunimi@ttl.fi)

3. Yhteinen verkostokokoontuminen 27.9.2016 Lahdessa

  • Ryhmissä tehtyjen suunnitelmien ja kokeilujen pohjalta tehdyt koosteet ja niiden esittely
  • Kokeilujen pohjalta sovitaan verkostotason piloiteista

-> verkostotason kokeilut

4. Seminaari, jossa jaetaan kokemuksia kokeilusta ja katsotaan tulevaan maakuntauudistuksen näkökulmasta 24.8.2017, Lahti

Verkostotyön asiantuntija ja tilaisuuksien fasilitoija on Timo Järvensivu, Aalto-yliopisto, nommoC seugolaiD.
Muu työryhmä: Jaana Lerssi-Uskelin, Työterveyslaitos; Sari Niemi, Lahden amk; Marjo Vaalgamaa, Hämeen amk; Riikka Järvinen, Hämeen Ely-keskus
WP_20160310_003
FacebookTwitterGoogle+LinkedInWhatsAppJaa tämä sivu

Hankkeessa mukana

untitled
Powered by Neloskerros.
Copyrights © Hyvän työelämän ääni.